Kuukauden ohjaaja
![]() |
Joulukuu 2010
1. Kuka olet?
Mikael Marjanen, OVOn ohjaaja, lukiolainen sekä liikuntaneuvoja-opiskelija.
2. Kuvaile itseäsi kolmella sanalla
Kekseliäs, spontaani ja reilu.
3. Miten olet OVOn toiminnassa mukana tällä hetkellä?
Ohjaan liikuntaleikkikoulua 4-6 ja 8-11 vuotiaille.
4. Miten olet tullut mukaan toimintaan ja kauanko olet ollut mukana?
Aloitin Liikuntaleikkikoulu-ohjaajana syksyllä 2009.
5. Mitä ovolaisuus on antanut ja opettanut?
Itsenäisyyden tunnetta ja uusia kokemuksia.
6. Kolme adjektiivia, mitkä kuvaavat OVOa mielestäsi parhaiten?
Menestynyt, vahva, kasvava.
7. Muut harrastuksesi ja suosikkilajisi?
Kahta tutkintoa suorittaessa ei jää paljoa aikaa harrastuksille, jotka nykyään rajoittuvat moottoripyöräilyyn ja lautailuun. Koulussa tulee kuitenkin liikuttua reilusti.
8. Tulevaisuuden haaveesi OVOssa / voimistelun parissa?
Haaveni on tulla todella taitavaksi ohjaajaksi.
9. Mikä on paheesi?
Energiajuomat
10. Mikä on hallitseva luonteenpiirteesi?
Ystävällisyys
11. Toiveammattisi lapsena?
Hävittäjälentäjä
12. Paras OVO / voimistelumuistosi?
Ensimmäinen OVOssa ohjaamani tunti, jonka pitäminen jännitti etukäteen todella paljon. Loppujen lopuksi suoriuduin kuitenkin hyvin tehtävästä.
![]() |
Marraskuu 2010
1. Kuka olet?
Marja Kallioniemi, liikunnan ja terveystiedon opettaja, Svolin kouluttaja
2. Kuvaile itseäsi kolmella sanalla
Reipas, innostuva, tunteellinen
3. Miten olet OVOn toiminnassa mukana tällä hetkellä?
Ohjaajana, hallituksen jäsenenä ja äitinä. Olen muutaman vuoden ohjannut FlowGymnastics-tunteja OVOssa, seuran hallituksen jäsenenä olen toiminut 4 vuotta vastuualueenani ensin tapahtumat ja sitten ohjaaja-ja valmentajakoulutus, äitinä ole mukana kilpatyttöjen kannustajana ja tukijana.
4. Miten olet tullut mukaan toimintaan ja kauanko olet ollut mukana?
Lasten kautta äiti-lapsi -jumppaan v. 1995 ja mukana ollaan vieläkin..
5. Mitä ovolaisuus on antanut ja opettanut?
Innostavaa toimintaa, upeita hetkiä voimistelun parissa, ihania ystäviä.
6. Kolme adjektiivia, mitkä kuvaavat OVOa mielestäsi parhaiten?
Edelläkävijä, vahva, osaava.
7. Muut harrastuksesi ja suosikkilajisi?
Uinti, rullaluistelu, laskettelu... liikunnan suhteen olen hyvin kaikkiruokainen.
8. Tulevaisuuden haaveesi OVOssa / voimistelun parissa?
Seuratasolla OVOn hallittu kasvaminen, oma upea halli OVOlle, liikunnan riemua ja iloa kaikentasoisille voimistelijoille vauvasta vanhuksiin.
Suomalaisessa liikuntakulttuurissa voimistelun kaikkien lajien aseman vahvistuminen ja näkyvyyden lisääntyminen.
9. Mikä on paheesi?
Herkuttelu silloin tällöin.
10. Mikä on hallitseva luonteenpiirteesi?
Aktiivisuus.
11. Toiveammattisi lapsena?
Lastenlääkäri ja käsityönopettaja.
12. Paras OVO / voimistelumuistosi?
Upeat OVO-näytökset vuosittain.
![]() |
Lokakuu 2010
1. Kuka olet?
Ella Launonen, lukiolainen ja OVOn ohjaaja ja valmentaja
2. Kuvaile itseäsi kolmella sanalla
Positiivinen, järjestelmällinen, rauhallinen
3. Miten olet OVOn toiminnassa mukana tällä hetkellä?
Olen akrobatiavoimistelu-ryhmien 7-8v & 9-11v ohjaaja sekä valmennan Uranuksia (kilpa 10-12v) ja Kvarkkeja (kilpa 12-14v). Lisäksi minusta tuli juuri joukkuevoimistelu–tuomari.
4. Miten olet tullut mukaan toimintaan ja kauanko olet ollut mukana?
Äiti ilmoitti 10 vuotta sitten pikkurytmisiin ja sille tielle jäin.
5. Mitä ovolaisuus on antanut ja opettanut?
Ovolaisuus ja voimistelu on vaikuttanut (ja vaikuttaa yhä edelleen) elämääni niin paljon, että nämä rivit eivät millään riitä kaikkien asioiden listaamiseen. Päällimmäisenä mieleen tulevat joukkueessa/ryhmässä toimiminen sekä urheilusta nauttiminen. Ja tietenkin hyvät ystävät!
6. Kolme adjektiivia, mitkä kuvaavat OVOa mielestäsi parhaiten?
Menestynyt, edelläkävijä, kehittyvä
7. Muut harrastuksesi ja suosikkilajisi?
Lenkkeily ja vesijuoksu, joukkuevoimistelun jälkeen suosikkilajeja ovat lätkä ja jalkapallo. Tosin vain katsomon puolella…
8. Tulevaisuuden haaveesi OVOssa / voimistelun parissa?
Olen tällä hetkellä siinä vaiheessa elämääni, että opiskelut yms. voivat sekoittaa suunnitelmia mihin suuntaan tahansa, eli kovinkaan pitkän tähtäimen suunnitelmia ei ole, mutta olisi hienoa pysyä tekemisissä lajin parissa tavalla tai toisella mahdollisimman pitkään :)
9. Mikä on paheesi?
Herkuttelu!
10. Mikä on hallitseva luonteenpiirteesi?
Rauhallisuus, en stressaile turhista.
11. Toiveammattisi lapsena?
Opettaja tai kirjailija
12. Paras OVO / voimistelumuistosi?
Kisa-, leiri- ja esiintymismatkat joukkuekavereiden kanssa. Lisäksi sekä valmentajana että voimistelijana mieleen on painunut ihan yksittäisiä treenejäkin, joissa on tullut ylitettyä itsensä tai nähnyt valmennettavien/ohjattavien ylittävän itsensä!
![]() |
Syyskuu 2010
1. Kuka olet?
Olen Anna Hynninen, OVOn tanssiohjaaja ja luokanopettaja.
2. Kuvaile itseäsi kolmella sanalla
Olen iloinen, kunnianhimoinen ja määrätietoinen.
3. Miten olet OVOn toiminnassa mukana tällä hetkellä?
Ohjaan MixDance-tunteja ja musikaalitanssia.
4. Miten olet tullut mukaan toimintaan ja kauanko olet ollut mukana?
Tulin mukaan OVOn toimintaan tammikuussa 2009, kun ystäväni Katja tarttui uusiin haasteisiin ja hänen tilalleen tarvittiin ohjaaja.
5. Mitä ovolaisuus on antanut ja opettanut?
Uusia kokemuksia, harjoitusta niin tanssiin kuin sen ohjaamiseenkin, onnistumisen riemua.
6. Kolme adjektiivia, mitkä kuvaavat OVOa mielestäsi parhaiten?
Menestyvä, suomalainen, positiivinen.
7. Muut harrastuksesi ja suosikkilajisi?
Erityisesti bailatino on vienyt sydämeni, mutta muutkin tanssilajit käyvät :) Lisäksi harrastan laulua.
8. Tulevaisuuden haaveesi OVOssa / voimistelun parissa?
Toivon saavani todistaa lasten ja nuorten onnistumisen kokemuksia ja kannustaa heitä tanssin pariin!
9. Mikä on paheesi?
Suklaa!!!
10. Mikä on hallitseva luonteenpiirteesi?
Positiivisuus
11. Toiveammattisi lapsena?
Laulaja, näyttelijä, opettaja ja kirjailija. Haaveenani oli vaatimattomasti olla hyvä niissä kaikissa...
12. Paras OVO / voimistelumuistosi?
On ollut ihana katsoa, kuinka tunneillani käyvät lapset ja nuoret ovat kehittyneet ja avautuneet ajan kuluessa. Myös tanssioppilailtani saama palaute on ollut todella ihanaa.
![]() |
Elokuu 2010
1. Kuka olet?
Helena Tervonen, liikunnanohjaaja. Naimisissa, kahden pojan (15 ja 17 v.) äiti.
2. Kuvaile itseäsi kolmella sanalla
Tunteellinen, sponttaani, mietiskelijä.
3. Miten olet OVOn toiminnassa mukana tällä hetkellä?
Ohjaan seniorijumppaa. Syksyllä aloitan kunto- sekä niska- sekäjumpan.
4. Miten olet tullut mukaan toimintaan ja kauanko olet ollut mukana?
Tein aiemmin ihan muuta, haaveeni oli ryhtyä ryhmäliikunnanohjaajaksi. Viime vuoden puolella kyselin Minna Sihvolta, onko OVOlla senioriliikuntaa. Sellaista oli suunniteltu, osoitin kiinnostukseni ja vuoden alusta perustettiin seniorijumppa.
5. Mitä ovolaisuus on antanut ja opettanut?
OVO on antanut minulle mahdollisuuden jakaa liikunnaniloa ikäihmisille. Olen oppinut, kuinka kattava liikuntaseura OVO on. Se on vaikuttanut mm. harrasteryhmien osalta laajasti liikkumisen mahdollisuuksiin.
6. Kolme adjektiivia, mitkä kuvaavat OVOa mielestäsi parhaiten?
Dynaaminen, monipuolinen, ammattimainen.
7. Muut harrastuksesi ja suosikkilajisi?
Puutarhan hoito, sukuseuran rahastonhoitaja. Mieluiten harrastan tanssillista ryhmäliikuntaa.
8. Tulevaisuuden haaveesi OVOssa / voimistelun parissa?
Tavoitteeni on jatkuvasti kehittyä liikunnanohjaajana, tässä ei ole koskaan valmis.
9. Mikä on paheesi?
Jään miettimään asioita enkä aina mene elämässä eteenpäin.
10. Mikä on hallitseva luonteenpiirteesi?
Sponttaanisuus.
11. Toiveammattisi lapsena?
Balettitanssija.
12. Paras OVO / voimistelumuistosi?
Ensimmäinen senioriliikuntatunti. Pitkäaikainen unelmani oli toteutunut ja sain ohjattaksevani ikäihmisten ryhmän, joka oli motivoitunut ja sitoutunut liikkumaan. OVOssa halutaan saada kaikki liikkumaan ikään, kokoon, sukupuoleen tai kuntoon katsomatta. Sitä arvostan suuresti.
![]() |
Kesä-heinäkuu 2010
1. Kuka olet?
Piia Hyyryläinen, tradenomi ja ovolainen vuodesta 1992.
2. Kuvaile itseäsi kolmella sanalla
positiivinen, kunnianhimoinen, reilu
3. Miten olet OVOn toiminnassa mukana tällä hetkellä?
Ohjaan eri-ikäisiä pikkurytmisiä ja kuulun OVOn harrastetiimiin.
4. Miten olet tullut mukaan toimintaan ja kauanko olet ollut mukana?
Aloitin voimistelun 7-vuotiaana Piia Murtoniemen kilparyhmässä ja sen jälkeen olen voimistellut useissa eri kokoonpanoissa mm. Protoneissa. Valmentamisen aloitin vuonna 1999 5-6 -vuotiaiden harrastelijoiden kanssa, josta perustettiin kilparyhmä Omegat. Omegoita valmensin vuoteen 2008 asti. Sen jälkeen pidin vähän taukoa, mutta nyt taas mukana enemmän OVOn harrastepuolella.
5. Mitä ovolaisuus on antanut ja opettanut?
Ovolaisuus on antanut minulle paljon ja on ollut osa elämääni suurimman osan siitä. Sanonkin, että ovolaisuus tai voimistelu ei ole pelkkä harrastus, vaan elämäntapa ja osa minua itseäni. Se on opettanut mm. toimimaan osana joukkuetta ja tekemään työtä yhteistä päämäärää kohden. OVOn kautta olen saanut myös paljon hyviä ystäviä.
6. Kolme adjektiivia, mitkä kuvaavat OVOa mielestäsi parhaiten?
Edelläkävijä, kehittäjä, menestyvä
7. Muut harrastuksesi ja suosikkilajisi?
Lumilautailu, kuntosali, zumbaus sekä kesäisin veneily ja mökkeily.
8. Tulevaisuuden haaveesi OVOssa / voimistelun parissa?
Jatkaa ohjaamista ja seuran kehittämistä. Haaveissa olisi valmentaa vielä kilparyhmää, mutta tällä hetkellä aika ei riitä töiden ohella.
9. Mikä on paheesi?
Herkuttelu :)
10. Mikä on hallitseva luonteenpiirteesi?
Avoimuus
11. Toiveammattisi lapsena?
Liikunnan- tai luokanopettaja
12. Paras OVO / voimistelumuistosi?
Omegoiden tyttöjen mestaruuskisat vuonna 2004, jolloin joukkue sijoittui hopealle, vaikka tavoitteena oli finaalipaikka. Paljon hyviä muistoja löytyy niin voimistelu- kuin valmentaja-ajoilta.
![]() |
Toukokuu 2010
1. Kuka olet?
Marianne Järvinen. Tanssija, ryhmäliikunnan ohjaaja sekä Somatic Pilates-ohjaaja.
2. Kuvaile itseäsi kolmella sanalla
Vanha, huumorintajuinen ja aina myöhässä :)
3. Miten olet OVOn toiminnassa mukana tällä hetkellä?
Ohjaan OVOn aikuisharrasteryhmiä. Tuntini ovat Pilates alkeet, Pilates jatko sekä Dance 20+.
4. Miten olet tullut mukaan toimintaan ja kauanko olet ollut mukana?
Olen ohjannut OVOssa n. 3 vuotta, mutta ollut hengessä mukana 20 vuotta... Siitä asti kun tutustuin Antton Laineeseen ja hänen kauttaan myös Anneliin. Antton on hyvä ystäväni ja olemme tanssineet yhdessä kaikki nämä vuodet.
5. Mitä ovolaisuus on antanut ja opettanut?
Lämpöä ja yhteisöllisyyttä.
6. Kolme adjektiivia, mitkä kuvaavat OVOa mielestäsi parhaiten?
Espoolainen, yhteisöllinen ja tehokas.
7. Muut harrastuksesi ja suosikkilajisi?
Tanssin ja pilateksen lisäksi on yllättäin vaikea keksiä mitään muuta kun moottoripyöräily.
8. Tulevaisuuden haaveesi OVOssa / voimistelun parissa?
Olla mahdollisimman pitkään OVOn toiminnassa mukana
9. Mikä on paheesi?
Myöhästely!
10. Mikä on hallitseva luonteenpiirteesi?
Positiivisuus
11. Toiveammattisi lapsena?
Tanssija
12. Paras OVO / voimistelumuistosi?
Kaikki Anttonin ja Annelin joukkuenumerot,varsinkin Dynamoiden Myrskyluodon Maija.
![]() |
Huhtikuu 2010
1. Kuka olet?
Heidi Hyttinen, OVOn harrasteryhmien ohjaaja ja rytmisen voimistelun tuomari.
2. Kuvaile itseäsi kolmella sanalla
Energinen, itsenäinen ja määrätietoinen.
3. Miten olet OVOn toiminnassa mukana tällä hetkellä?
Toimin 5-6v ja 6-7v pikkurytmisen ja 9-11v voimistelun ohjaajana ja rytmisen voimistelun tuomarina OVOn eri joukkueille.
4. Miten olet tullut mukaan toimintaan ja kauanko olet ollut mukana?
OVO vei mukanaan jo vauvajumpassa, sen jälkeen yli 10v voimistelu-ura sekä rytmisessä että joukkuevoimistelussa. Oman uran jälkeen valmentamista niin kilpa- kuin harrasteryhmissä.
5. Mitä ovolaisuus on antanut ja opettanut?
Sinnikkyyttä ja joukkuehenkeä sekä elinikäisiä ystäviä. Ryhmätyötaitoja.
6. Kolme adjektiivia, mitkä kuvaavat OVOa mielestäsi parhaiten?
Tuore, raikas ja jatkuvasti kehittyvä.
7. Muut harrastuksesi ja suosikkilajisi?
Urheilu eri muodoissa (kuntosali, body combat, spinning), matkustaminen, lukeminen ja nuorkauppakamaritoiminta.
8. Tulevaisuuden haaveesi OVOssa / voimistelun parissa?
Kehittyä valmentajana ja olla mukana nuorisoliikunnan parissa mahdollisimman pitkään.
9. Mikä on paheesi?
Välillä tulee haalittua liikaa projekteja itselle... ;)
10. Mikä on hallitseva luonteenpiirteesi?
Avoimuus.
11. Toiveammattisi lapsena?
Laulaja ja jossain vaiheessa kampaaja. Tosin molemmat kariutuivat aika nopeasti ;).
12. Paras OVO / voimistelumuistosi?
Japanin rytmisen MM-kisat Japanissa vuonna 1999, upeita voimistelukokemuksia. Oikeastaan koko Atomien olemassaoloajasta on jäänyt upeita muistoja.
![]() |
Maaliskuu 2010
1. Kuka olet?
Olen Maria Jordan, ammatiltani fysioterapeutti ja ryhmäliikuntaohjaaja.
2. Kuvaile itseäsi kolmella sanalla
Temperamenttinen, iloinen, sinnikäs.
3. Miten olet OVOn toiminnassa mukana tällä hetkellä?
Ohjaan OVOlla joka toinen keskiviikko aikuisten kuntoklubia ja miesten jumppaa, torstaisin niska-selkä-tunnin ja näiden lisäksi satunnaisia sunnuntai-jumppia.
4. Miten olet tullut mukaan toimintaan ja kauanko olet ollut mukana?
Tulin toimintaan mukaan 2007 kesällä, kun Minna pyysi minua pitämään muutaman puistojumpan. Syksylle sain omia tunteja ja sen jälkeen jumahdinkin pahemman kerran kiinni OVOon. Tunnit ovat vuosien varrella ajoittain vaihtuneet, mutta nyt olen ohjannut näitä tunteja jo pidempään.
5. Mitä ovolaisuus on antanut ja opettanut?
Ovolaisuus on opettanut minulle todella paljon, olin kuitenkin vasta aloitteleva ohjaaja, kun taloon tulin. Aluksi ohjaaminen oli varsinaista harjoittelua ja onkin ollut hauskaa, että osa asiakkaista on nähnyt koko ohjaajaurani alusta tähän päivään asti. Omasta kehittymisestä on tullut myös positiivista palautetta. Mielestäni se, että tuntee asiakkaat kunnolla ja osan jo useamman vuoden ajalta antaa ohjaamiseen ja kanssakäymiseen erilaista otetta, voin ohjata paljon yksilöllisemmin, kun tunnen asiakkaat.
6. Kolme adjektiivia, mitkä kuvaavat OVOa mielestäsi parhaiten?
Kehittävä, kasvava, ihmisläheinen.
7. Muut harrastuksesi ja suosikkilajisi?
Tällä hetkellä omiin harrastuksiin ei jää hirveästi aikaa, kun päivätyön lisäksi iltaisin käyn ohjaamassa. Jos aikaa liikenee käyn kuntosalilla, katson leffoja ja näen kavereita..ja puhun paljon puhelimessa!
8. Tulevaisuuden haaveesi OVOssa / voimistelun parissa?
Toivon, että saan olla mukana luomassa positiivisia liikuntakokemuksia asiakkaille jatkossakin ja haluaisin tuoda jossain välissä jonkun uuden lajin ovolle, en tosin tiedä vielä mikä se olisi.
9. Mikä on paheesi?
Suklaa ja jäätelö.
10. Mikä on hallitseva luonteenpiirteesi?
Sinnikkyys.
11. Toiveammattisi lapsena?
Iltahieroja ja kukkakauppias
12. Paras OVO / voimistelumuistosi?
Mielestäni yksiä parhaita muistoja ovat ravintolaillat miesten ryhmän ja Miljan kanssa. Kyseisen ryhmän yhteisöllisyys ja välittäminen ovat ihailtavia ja luovat ihan erilaisen pohjan ryhmän ohjaamiselle ja kannustamiselle. Myös se, että ihmiset lähtevät tyytyväisinä tunniltani tuo itselle onnistumisen tunteen, erityisesti, kun kokeilee ryhmän kanssa jotain ihan uutta.
![]() |
Helmikuu 2010
1. Kuka olet?
Johanna Jauhiainen, ammatiltani olen opettaja, mutta tällä hetkellä olen kotiäitinä.
2. Kuvaile itseäsi kolmella sanalla
Avoin, rehellinen, sinnikäs.
3. Miten olet OVOn toiminnassa mukana tällä hetkellä?
Ohjaan 3-4 -vuotiaiden nuppujumppaa.
4. Miten olet tullut mukaan toimintaan ja kauanko olet ollut mukana?
Liityin seuraan sen perustamisvuonna (1981) ja olen siitä asti jumpannut ja valmentanut seurassa. Muutaman vuoden olin välillä poissa ja nyt omien lasten myötä on ilo taas olla mukana seuran toiminnassa.
5. Mitä ovolaisuus on antanut ja opettanut?
Ystäviä, pitkäjänteisyyttä, yhteistyökykyä ja tietysti paljon liikuntaa.
6. Kolme adjektiivia, mitkä kuvaavat OVOa mielestäsi parhaiten?
Vireä, kasvava ja kasvattava.
7. Muut harrastuksesi ja suosikkilajisi?
Lasten kanssa touhuaminen ja valokuvaus. Voimistelun lisäksi seuraan taitoluistelua.
8. Tulevaisuuden haaveesi OVOssa / voimistelun parissa?
Toivon, että saan olla mukana ohjaamassa ja kannustamassa sekä itsekin jumppaamassa mahdollisimman pitkään.
9. Mikä on paheesi?
Jäätelö.
10. Mikä on hallitseva luonteenpiirteesi?
Positiivisuus.
11. Toiveammattisi lapsena?
Lääkäri.
12. Paras OVO / voimistelumuistosi?
Esiintymis- ja kisamatkat sekä leirit ja näytökset ovat monet jääneet mieleen, mutta ehkä kuitenkin ihan tavallisten treenien tunnelma ja hyvä mieli harjoitusten jälkeen









