Kuukauden ovolainen

Helmi-maaliskuu, Oona Paatsalo


1. Kuka olet?
Oona Paatsalo, elämän mittainen ovolainen, entinen kilpavoimistelija, nykyinen ohjaaja ja toimistotyöntekijä.

2. Kuvaile itseäsi kolmella sanalla?
Ystävällinen, iloinen, tunnollinen

3. Miten olet mukana OVOn toiminnassa tällä hetkellä?
Ohjaan oheisbalettia ja MixDancen perusryhmää. Olen OVOn toimistolla apulaisena sekä harrastetiimin jäsen.

4. Miten olet tullut mukaan toimintaan ja kauanko olet ollut mukana?
Tulin OVOn harrastepuolelle ihan pikkutyttönä. Myöhemmin pääsin Ampeereihin. Lopetin voimistelu-urani vuonna 2005. Syksystä 2011 lähtien olen toiminut OVOlla ohjaajana sekä työskennellyt OVOn toimistolla.

5. Mitä OVOlaisuus on antanut ja opettanut?
OVOlaisuus on antanut mahtavia kokemuksia sekä muistoja ja opettanut periksiantamattomuutta.

6. Kolme adjektiivia, mitkä kuvaavat OVOa mielestäsi parhaiten?
Menestyvä, upea, kannustava

7. Mitä haluaisit kehittää OVOssa?
Harrastepuolella ohjaajien välistä yhteistyötä.

8. Muut harrastuksesi ja suosikkilajisi?
Harrastan tanssia ja pidän laskettelusta. Seuraan jääkiekkoa ja jonkun verran myös jalkapalloa.

9. Tulevaisuuden haaveesi OVOssa/voimistelun parissa?
Olla mukana OVOn toiminnassa mahdollisimman pitkään.

10. Mikä on paheesi?
Herkuttelu

11. Mikä on hallitseva luonteenpiirteesi?
Ystävällisyys

12. Toiveammattisi lapsena?
Sisustussuunnittelija

13. Paras OVO/voimistelumuistosi?
Onnistumiset kilpailuissa sekä Festival del Sole -tapahtuma Italiassa vuonna 2004.
 

Jenni lastensa Eelinin (1 vuotta) ja Rasmuksen (3 vuotta) kanssa.
 30-vuotias ovolainen, Jenni Juutilainen
 
1. Kuka olet?
Jenni Juutilainen, Dynamot-maailmanmestari, entinen Molekyylit-joukkueen valmentaja ja monen eri joukkueen apuvalmentaja sekä pikkurytmisten ohjaaja.
 
2. Kuvaile itseäsi kolmella sanalla?
Äiti, lääkäri, valmentaja
 
3. Miten olet mukana OVOn toiminnassa tällä hetkellä?
Käyn pyydettäessä katsomassa joukkueiden ohjelmia ja annan vinkkejä erityisesti liikkeiden virtaavuuteen ja vartalotekniikkaan. Lisäksi olen kilpatiimin jäsen. Käyn myös itse OVOn jumpissa ja taaperojumpassa.
 
4. Miten olet tullut mukaan toimintaan ja kauanko olet ollut mukana?
Aloitin harrasteryhmässä 8-vuotiaana vuonna 1990 eli pian tulee 22 vuotta täyteen.Valmentamisen aloitin 1998.
 
5. Mitä OVOlaisuus on antanut ja opettanut?
OVO on antanut upeita ystävyyssuhteita, elämyksiä sekä ilon kyyneleitä. OVOlaisuus on opettanut tiimityöskentelyä, yhteen hiileen puhaltamista, kommunikointitaitoja, päämäärätietoisuutta sekä nöyryyttä.
 
6. Kolme adjektiivia, mitkä kuvaavat OVOa mielestäsi parhaiten?
Menestyvä, edistyksellinen, visionäärinen
 
7. Mitä haluaisit kehittää OVOssa?
Lasten tuntien ja harjoitusten leikillisyyttä ja monipuolisuutta. Valmentajien yhteistyötä, verkostoitumista, työnohjausta ja tukitoimien ammattimaisuutta.
 
8. Muut harrastuksesi ja suosikkilajisi?
Harrastan jumppien lisäksi lenkkeilyä ja ulkoilua. Pidän myös ruoanlaitosta ja leipomisesta. Seuraan kaikenlaista urheilua, mm. taitoluistelua, uimahyppyjä ja yleisurheilua.
 
9. Tulevaisuuden haaveesi OVOssa / voimistelun parissa?
Haluaisin jakaa paremmin kokemustani ja osaamistani niin kilpavalmennuksen kuin harrastejumpan saralla.
 
10. Mikä on paheesi?
Epäjärjestelmällisyys
 
11. Mikä on hallitseva luonteenpiirteesi?
Rauhallisuus
 
12. Toiveammattisi lapsena?
3–4-vuotiaana vauvanhoitaja ja kampaaja
 
13. Paras OVO/voimistelumuistosi?
Kaikista eniten olen aina pitänyt tavallisesta, arkisesta harjoittelusta. Mieleenpainuvimmat menestyksen ja ilon hetket ovat olleet valinta kansainvälisiin Pink-kisoihin vuonna 1999 sekä tunnelma ensimmäisen MM-kullan jälkeen 2002.
 
 
 
 
Loka-marraskuu / Petra Saijola

  

1. Kuka olet?

Petra Saijola, OVOn hallituksen sekä markkinointi- ja tapahtumatiimin jäsen.

2. Kuvaile itseäsi kolmella sanalla?

Huumorintajuinen, periksiantamaton ja aina menossa.

3. Miten olet mukana OVOn toiminnassa tällä hetkellä?

Teen markkinointi- ja tapahtumatiimille kuuluvia juttuja, olen niin sanottu jokapaikanhöylä.

4. Miten olet tullut mukaan toimintaan ja kauanko olet ollut mukana?

Kun tyttäreni aloitti Pikkurytmisissä 2008. Hän siirtyi Indiumit - joukkueeseen vuonna 2009 ja samalla minusta tuli Indiumeiden joukkueenjohtaja. Tammikuussa 2011 jatkoin jojona Indiumit 02-03 joukkueessa, sekä samalla toimin koko Indiumit-joukkueen yleisten asioiden hoitajana.

5. Mitä ovolaisuus on antanut ja opettanut?

Ovolaisuus on antanut perheellemme rytmiä arkeen. Itselleni se on antanut monia mahtavia hetkiä ja paljon vedet silmissä nauramista. Ovolaisuuden kautta olen myös saanut paljon mahtavia uusia ystäviä.

6. Kolme adjektiivia, mitkä kuvaavat OVOa mielestäsi parhaiten?

Ammattimainen, Kehittyvä, Tasokas.

7. Mitä haluaisit kehittää OVOssa?

Että saisimme enemmän vanhempia mukaan toimintaan.

8. Muut harrastuksesi ja suosikkilajisi?

Tietokoneella notkuminen ja elokuvat. Seuraan ahkerasti myös jääkiekkoa sekä kentän laidalta salibandya.

9. Tulevaisuuden haaveesi OVOssa / voimistelun parissa?

Jatkaa toiminnassa mukana mahdollisimman pitkään ja että joku päivä saisin olla järjestämässä oman OVO-hallin avajaisia.

10. Mikä on paheesi?

Valvominen ja facebook.

11. Mikä on hallitseva luonteenpiirteesi?

Temperamenttisuus.

12. Toiveammattisi lapsena?

Lentoemäntä.

13. Paras OVO/voimistelumuistosi?

Varmasti Oonan ensimmäinen esiintyminen asemalla.

  

Elo–syyskuu / Liisa Lappalainen
 
Pikkujumpparista kolminkertaiseksi maailmanmestariksi Dynamoiden riveissä 2002, 2003 ja 2004. Oman voimistelijauransa ohessa ja sen jälkeen Lissu on pitkäjänteisesti jakanut Dynamo-osaamistaanja kokemustaan eteenpäin OVOn kilpajoukkueiden valmentajana sekä nyt myös syksyllä käynnistyvässä Taapero-jumpassa.
 
   
1. Kuka olet?
Olen Lissu, OVOn oma kasvatti ja valmentaja.
 
2. Kuvaile itseäsi kolmella sanalla?
Ahkera, tunnollinen ja aina liikkeessä.
 
3. Miten olet mukana OVOn toiminnassa tällä hetkellä?
Valmennan Team Titaaneita, toimin apuvalmentajana OVO Teamissä sekä olen kilpatiimin jäsen. Lisäksi aloitan Taaperon-jumpan ohjaamisen syksyllä.
 
4. Miten olet tullut mukaan toimintaan ja kauanko olet ollut mukana?
Tulin Olarin Naisvoimistelijoihin äitilapsi-jumpan kautta ja olen ollut seuran toiminnassa mukana koko sen historian ajan eli jo siitä asti, kun seuran juhlien juhlimiseen riitti vielä Päivänkehrän koulun lava ja sali.
 
5. Mitä ovolaisuus on antanut ja opettanut?
Ovolaisuus on antanut ihania ystäviä, kasvunpaikkoja, haasteita ja upeita mahdollisuuksia. Samalla se on opettanut sinnikkyyttä, omiin haaveisiin luottamista, organisointikykyä ja tiimityöskentelytaitoja.
 
6. Kolme adjektiivia, mitkä kuvaavat OVOa mielestäsi parhaiten?
Edelläkävijä, päämäärätietoinen ja nykyaikainen.
 
7. Mitä haluaisit kehittää OVOssa?
Perheliikuntaa sekä kilpajoukkueiden välistä saumatonta yhteistyötä ja ammattitaidon jakamista.
 
8. Muut harrastuksesi ja suosikkilajisi?
Kesäisin pelaan tyttöporukassa harrastefudista ja talvella jumppailen ja ulkoilen. Lisäksi rakastan lehtien lueskelua. Suosikkilajeja ovat voimistelu, tennis ja yleisurheilu.
 
9. Tulevaisuuden haaveesi OVOssa / voimistelun parissa?
Olen elämäntapa ovolainen ja olen aina ollut jollain tavalla toiminnassa mukana. Haaveenani on, että voin joskus osallistua OVOn oman hallin avajaisiin ja kannustaa ovolaisia olympialaisissa.
 
10. Mitkä ovat paheesi?
Yötyöt, Facebookissa roikkuminen ja herkut.
 
11. Mikä on hallitseva luonteenpiirteesi?
Olen aina monessa mukana, jonnekin menossa ja jostain tulossa.
 
12. Toiveammattisi lapsena?
Lääkäri ja ope.
 
13. Paras OVO/voimistelumuistosi?
Ensimmäinen MM-kulta 2002 sekä syksy 1995, jolloin Anneli (Laine-Näätänen) aloitti valmentamaan joukkuettani.
 
Kesä 2011 / Tarja Marttinen
 
1. Kuka olet?
Tarja Marttinen, tapahtumavastaava
 
2. Kuvaile itseäsi kolmella sanalla?
Sinnikäs, 150-lasissa, empaattinen.
 
3. Miten olet mukana OVOn toiminnassa tällä hetkellä?
Olen hallituksessa tapahtumavastaavana. Järjestän tapahtumia OVOlaisten vapaaehtoisvoimin.
 
4. Miten olet tullut mukaan toimintaan ja kauanko olet ollut mukana?
Olen aloittanut Orionit-joukkueen vanhempana vuonna 2006 ja toiminut joukkueenjohtajana 2008-2010 ensin Orioneissa ja sitten Galaksit-joukkueessa.
 
5. Mitä OVOlaisuus on antanut ja opettanut?
Lasten hyväksi on hienoa toimia. Kisoissa kannustaessani olen pakahtua ylpeydestä meidän tyttöjemme kisatessa – se on mahtava tunne. Kökkä (pohjalaisittain talkootyö) on tosi hauskaa hyvässä seurassa, sanan kaikissa merkityksissä.
 
6. Kolme adjektiivia, mitkä kuvaavat OVOa mielestäsi parhaiten?
Tavoitteellinen, upea, edelläkävijä.
 
7. Mitä haluaisit kehittää OVOssa?
Haluaisin kohtuullistaa kaikkien OVOssa toimivien työmäärää, mahdollisuuksien rajoissa. Suuri haaveeni olisi lisätä yhteishenkeä joukkuerajojen yli, yhteistoiminnalla.
 
8. Muut harrastuksesi ja suosikkilajisi?
Lenkkeily, jumppa, tanssi, musiikki, kirjallisuus, kissojen hoito. Koripallo on laji, jota en itse harrasta, mutta on ehdoton suosikkini. Yleisurheilua seuraan mielelläni, koska olen itse harrastanut sitä kilpatasolla.
 
9. Tulevaisuuden haaveesi OVOssa / voimistelun parissa?
Ensinnäkin toivon tyttäreni Saran jatkavan mahdollisimman monta vuotta, koska joukkuevoimistelu on mielestäni hienoin urheilulaji taiteellisuudessaan ja esteettisyydessään. OVOn pysyminen MM-mitalikannassa. OVOlle oma halli! Joukkuevoimistelun nouseminen olympialajiksi. Ja se, että saisin olla vaikuttamassa myönteisesti asioiden kehittymiseen.
 
10. Mikä on paheesi?
Valvominen ja kiroileminen.
 
11. Mikä on hallitseva luonteenpiirteesi?
Energisyys.
 
12. Toiveammattisi lapsena?
Eläinlääkäri.
 
13. Paras OVO/voimistelumuistosi?
Siriukset99-joukkueen pääsy finaaliin Mäntsälän SM-kisoissa tänä keväänä.
 
Toukokuu 2011 / Tuija Oinonen
 
1. Kuka olet?
Tuija Oinonen
 
2. Kuvaile itseäsi kolmella sanalla?
Sinnikäs, määrätietoinen ja huumorintajuinen
 
3. Miten olet mukana OVOn toiminnassa tällä hetkellä?
Kisakatsomoaktiivi ja hallituksen jäsen, jonka vastuulla on valmennusryhmät.
 
4. Miten olet tullut mukaan toimintaan ja kauanko olet ollut mukana?
Aloitin Hannele Kitusen äiti-lapsi jumpassa vuonna 1996 vanhimman tyttäreni Viivin kanssa.
 
5. Mitä OVOlaisuus on antanut ja opettanut?
Ovolaisuus merkitsee perheellemme ryhdikästä arkea aikatauluineen. Lisäksi OVO on antanut ikimuistoisia hetkiä ja hyviä ystäviä. OVO on vahvistanut myös uskoani yhteishenkeen ja yhteisöllisyyteen.
 
6. Kolme adjektiivia, mitkä kuvaavat OVOa mielestäsi parhaiten?
Tavoitteellinen, uudistuksellinen, kehittyvä
 
7. Mitä haluaisit kehittää OVOssa?
Haluaisin vahvistaa entisestään OVOlaista me-henkeä.
 
8. Muut harrastuksesi ja suosikkilajisi?
Kuntosali, lenkkeily, mökkeily
 
9. Tulevaisuuden haaveesi OVOssa / voimistelun parissa?
Nähdä ja olla kokemassa loistavia OVOlaisia onnistumisia kisa-areenoilla.
 
10. Mikä on paheesi?
Laiskottelu
 
11. Mikä on hallitseva luonteenpiirteesi?
Temperamenttisuus
 
12. Toiveammattisi lapsena?
Kirjastonhoitaja
 
13. Paras OVO/voimistelumuistosi?
Kisamatkat yleensä ja erityisesti kisamatka aivan ihanien ihmisten kanssa Tartoon vuoden 2009 Miss Valentine kisoihin. Lisäksi joka kauden kimaltavan kisapuvun valmistumishetki.
 
 
Niina ja Aino-tytär.
Maaliskuu 2011 / Niina Huttunen
1. Kuka olet?
Niina Huttunen
 
2. Kuvaile itseäsi kolmella sanalla?
Äiti, vaimo, valmentaja
 
3. Miten olet mukana OVOn toiminnassa tällä hetkellä?
Toimin Indiumit-ikäryhmän ikäkausivalmentajana sekä Team Indiumit -joukkueen vastuuvalmentajana. Lisäksi kuulun harrastetiimiin, ja sydäntäni lähellä ovat etenkin lasten harrasteryhmät.
 
4. Miten olet tullut mukaan toimintaan ja kauanko olet ollut mukana?
Olen aloittanut OVO-urani äiti-lapsijumpassa 1980-luvun puolivälissä.
 
5. Mitä OVOlaisuus on antanut ja opettanut?
Olen oppinut paljon erilaisten ihmisten, aikuisten ja lasten, kanssa toimimisesta. Lisäksi se on opettanut periksiantamattomuutta, tahdonvoimaa ja haaveisiin uskomista. Kiteytettynä voisi sanoa, että vuosien mittaan maailmasta on tullut vähemmän musta-valkoinen positiivisessa mielessä. OVOn kautta olen saanut myös hurjasti hyviä ja elinikäisiä ystäviä.
 
6. Kolme adjektiivia, mitkä kuvaavat OVOa mielestäsi parhaiten?
Esimerkillinen, ammattimainen ja kannustava
 
7. Mitä haluaisit kehittää OVOssa?
Valmennuspuolella yhteisiä käytäntöjä eli ”standardeja ja prosesseja” sekä valmentajien yhteistyötä. Harrastepuolella etenkin tarjontaa ja tuntisisältöjä.
 
8. Muut harrastuksesi ja suosikkilajisi?
Ainon hoitaminen ja facebuukkaminen...:) Liikuntaharrastuksia ovat erilaiset jumpat, hiihtäminen ja laskettelu sekä lautailu. Voimistelun lisäksi taitoluistelua tulee seurattua aktiivisesti televisiosta.
 
9. Tulevaisuuden haaveesi OVOssa / voimistelun parissa?
Lasten ja nuorten ohjaamisen ja valmentamisen kehittäminen sekä ihan käytännön salityöskentelyn jatkaminen innokkaiden voimistelijoiden kanssa. Vuodesta toiseen on aina yhtä ihana nähdä voimistelijoiden riemua, kun he oppivat uusia asioita tai saavuttavat tavoitteitaan.
 
10. Mikä on paheesi?
Irtokarkit, tumma suklaa ja yövalvominen
 
11. Mikä on hallitseva luonteenpiirteesi?
Positiivinen rationaalisuus
 
12. Toiveammattisi lapsena?
Voimisteluvalmentaja tai luokanopettaja
 
13. Paras OVO/voimistelumuistosi?
Tässä yksi kaunis muisto satojen muiden joukosta: Syksyllä 2002 täyttäessäni 18 vuotta sain 8-vuotiaalta valmennettavaltani itse tehdyn onnittelukortin, jossa luki ”Olet maailman paras valmentaja”. En voi olla mainitsematta myös joukkuevoimistelun MM-kotikisoja ja Myrskyluodon Maijaa Hakametsän jäähallissa kesällä 2006.
  
Helmikuu 2011 / Nina Brännare
 
1. Kuka olet?
Nina Brännare, ratsastuksenohjaaja, tuotantosihteeri ja poikakvartetin äiti.
 
2. Kuvaile itseäsi kolmella sanalla?
Sporttinen, tarmokas, tunteellinen.
 
3. Miten olet mukana OVOn toiminnassa tällä hetkellä?
Vt-toimistopäällikkö, eli kansankielellä Lindan sijainen.
 
4. Miten olet tullut mukaan toimintaan ja kauanko olet ollut mukana?
 Olen aivan tuore OVOlainen joka löytyi puskaradion välityksellä.
 
5. Mitä toivot OVOlaisuuden antavan ja opettavan?
Hienoja elämyksiä minulle uuden urheilulajin parissa.
 
6. Kolme adjektiivia, mitkä tällä hetkellä näyttäisivät kuvaavan OVOa mielestäsi parhaiten?
 Menestynyt, kannustava, ammattimainen
 
7. Mitä haluaisit kehittää OVOssa?
 tähän en osaa vielä tällä kokemuksella vastata.
 
8. Muut harrastuksesi ja suosikkilajisi?
 Tanssi, ratsastus ja koirat. Olen myös suuri jääkiekkofani.
 
9. Tulevaisuuden haaveesi OVOssa tai mahdollisesti voimistelun parissa?
Toivon että pystyn edes osittain korvaamaan Lindan, ja jos tämä vaikka poikisi jotain jatkoa liikunnan parissa.
  
10. Mikä on paheesi?
 Karkit
 
11. Mikä on hallitseva luonteenpiirteesi?
 Aktiivisuus
 
12. Toiveammattisi lapsena?
Eläinlääkäri
 
13. Miltä tuleva vuosi näyttää?
Hyvältä
 
Joulukuu 2010 / Fanny Klang

1. Kuka olet?
Fanny Klang

2. Kuvaile itseäsi kolmella sanalla?
Utelias, halukas kehittymään, ymmärtäväinen

3. Miten olet mukana OVOn toiminnassa tällä hetkellä?
Valmennan mestaruussarjan 11–12-vuotiaita Galaksit-joukkueen tyttöjä.

4. Miten olet tullut mukaan toimintaan ja kauanko olet ollut mukana?
Aloitin voimistelun viiden vuoden ikäisenä OVOn harrasteryhmässä. Sieltä siirryin mestaruussarjan puolelle ja päädyin monen joukkueen kautta Ampeereihin. Oman voimistelu-urani päätin jouluna vuonna 2006 ja siirryin heti valmennuspuolelle.

5. Mitä OVOlaisuus on antanut ja opettanut?
OVOlaisuus on antanut paljon upeita muistoja ja kokemuksia ja kasvattanut luonnetta. Olen myös saanut paljon uutta tietoa lajista ja valmennuksesta esimerkiksi OVOn valkkupäiviltä.

6. Kolme adjektiivia, mitkä kuvaavat OVOa mielestäsi parhaiten?
Onnistunut, kehittyvä, näyttävä

7. Mitä haluaisit kehittää OVOssa?
Viimeaikoina OVO on kehittänyt toimintaansa vielä entisestään varsinkin valmennusryhmien puolella, joten en koe, että toiminnassamme olisi tällä hetkellä puutteita.

8. Muut harrastuksesi ja suosikkilajisi?
Kuntosalilla ja ryhmäliikuntatunneilla käyminen, talvisin lautailu ja laskettelu.

9. Tulevaisuuden haaveesi OVOssa / voimistelun parissa?
Haluaisin pysyä OVOn toiminnassa mukana vielä monta, monta vuotta ja jatkaa valmennusta mahdollisimman pitkään kerätäkseni vielä lisää niitä mahtavia muistoja ja kokemuksia.

10. Mikä on paheesi?
Joidenkin asioiden viimetinkaan jättäminen.

11. Mikä on hallitseva luonteenpiirteesi?
Ystävällisyys

12. Toiveammattisi lapsena?
Lääkäri

13. Paras OVO/voimistelumuistosi?
Ulkomaille tehdyt kisa- ja esiintymismatkat sekä onnistumisen tunteet.