Uutiset

18.7.2017 21.00

Rebecca Gergalo voitti rytmisen voimistelun MM-karsintakilpailun

OVO Training Centerissä järjestettiin 18.7.2017 toinen rytmisen voimistelun MM-karsintakilpailu, jonka Rebecca Gergalo voitti pistein 63.600. Toiseksi karsintakilpailussa sijoittui Rekolan Raikkaan Jouki Tikkanen pistein 61.200 ja kolmanneksi SVS Espoon Inessa Rif pistein 56.200.

 Ensimmäinen MM-karsinta käytiin kevään SM-kilpailuissa, joissa Gergalo sijoittui toiseksi ja Tikkanen ensimmäiseksi. Tulosten perusteella elokuun lopulla järjestettäviin MM-kilpailuihin osallistuvat Suomesta Gergalo ja Tikkanen. Rytmisen voimistelun lajiasiantuntijaryhmä ei ole vielä vahvistanut valintoja.

 –Olen ihan tyytyväinen karsintakilpailuun, sillä Rebecca on varmistanut itselleen paikan MM-kisoihin, jotka pidetään Pesarossa, Italiassa. Eilen kaikki ohjelmat eivät olleet vielä stabiilit, ja kahdessa ohjelmassa tuli isoja virheitä, minkä näkee myös pisteissä. Keila- ja vanneohjelmat olivat jo aika hyvät, ja niihin olemme jo tyytyväisiä. Valmistautumista on häirinnyt ennen Berliinin kilpailua kipeytynyt jalka.

 Elokuun alussa ennen MM-kilpailuja Gergalolla on vielä edessään kaksi maailmancupin kilpailua, jotka järjestetään Minskissä ja Kazanissa.

IMG_0005
Rebecca Gergalo 

IMG_0008
Jouki Tikkanen

IMG_0009
Inessa Rif


Palaa otsikoihin