Uutiset

22.1.2018 15.36

Virve Arjanne aloittaa valmennuspäällikön sijaisena

Anne Niemenkari-Kilven jäädessä äitiyslomalle, aloittaa Virve tehtävässä tiistaina 23.1.2018


OVO Virve Arjanne valmennuspäällikkö joukkuevoimistelu rytminen voimisteluVirven elämään voimisteluvalmentaminen ja seuratyö on kuulunut tiiviinä osana jo yli 25 vuoden ajan. Valmennusura alkoi telinevoimistelun parissa Alppilan Salamissa, mutta varsin pian laji vaihtui joukkuevoimisteluksi ja työpaikka Pakilan Voimistelijoihin. Viime vuodet Virve on toiminut Pakilan Voimistelijoiden valmennuspäällikkönä. 

Virve suorittaa parhaillaan työn ohessa valmentajan erikoisammattitutkintoa Kisakallion ja Varalan urheiluopistojen yhteisessä koulutuksessa. 

Valmentajana merkittävimmät saavutukset on edustuspaikat useissa World / Challenge Cup -kilpailuissa sekä juniori-MM-edustus vuonna 2011.

- Uudessa työssäni odotan pääseväni aitiopaikalle sekä näkemään, että itse kehittämään valmennuskokonaisuutta isossa seurassa, jossa on paljon osaamista sekä huippuvoimisteluvalmennuksen että koko laaja-alaisen voimistelun seuratoiminnan organisoimisen ja kehittämisen alalla. Uskon, että opin itse tässä tehtävässä paljon, mutta että voin myös itse ammentaa omasta vahvasta kokemuksestani paljon kaikkien OVOn voimistelijoiden hyväksi. Odotan innolla kaikkia niitä kohtaamisia ja oppimistilanteita, joita vuosi 2018 tuo tullessaan! summaa Virve odotuksiaan.

Virven tavoittaa spostilla virve.arjanne@ovo.fi ja puh 0400468482.

Palaa otsikoihin