Hakeminen valmennusryhmään

ovo, olarin voimistelijat, voimisteluValmennusryhmiin voi hakea yleisen valintakokeilun kautta tai suoraan tiettyyn joukkueeseen. Valintakokeilut järjestetään touko- ja joulukuussa.

Valintakokeilun kautta on mahdollista hakea kaikkiin avoimiin joukkuevoimistelun ja rytmisen voimistelun valmennusryhmiin edustusjoukkueita ja -ryhmiä lukuunottamatta (hakeminen edustusjoukkueisiin). 

Valintakokeilusta on mahdollisuus päästä edelleen kokeilemaan johonkin joukkueeseen/ ryhmään, eli suoraan valintakokeilun perusteella ei valita, vaan valinta tapahtuu aina vasta joukkueessa/ ryhmässä kokeilun jälkeen.

Uusi joukkuevoimistelun ikäluokka 2012-2013 -syntyneille perustetaan joulukuussa 2018.

Valintakokeilun paikat ja kellonajat ilmoitetaan hyvissä ajoin ennen tilaisuutta. Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki kiinnostuneet voimistelijat, myös sellaiset jotka eivät tällä hetkellä ole seuran jäseniä.

Valintakokeilu on valmennusryhmän harjoitus. Tilaisuus on maksuton ja avoin vanhemmille.

Aiemmin lajia harrastaneet voivat hakea joukkueisiin myös valintakokeiluiden ulkopuolella ottamalla yhteyttä valmennuspäällikköön (yhteystiedot alla).

Valmennusryhmiin hakevien voimistelijoiden ja perheiden on hyvä tutustua OVOn kilpainfoon ja valmennusryhmien maksuihin.

Seuraava valintakokeilu pidetään joulukuussa 2017.

› Hakeminen edustusjoukkueisiin

Anne Niemenkari-Kilpi 
valmennuspaallikko(at)ovo.fi 
p. 050-3590428