Ampeereille karvas pettymys MM-kisoissa

13.6.2010

Ampeerit joutuivat pettymään MM-kisoissa, sillä asetettua tavoitetta ei saavutettu. Tavoite oli parantaa aiempia sijoja 5. ja 6., mutta nyt siihen ei ylletty. Alkukilpailussa joukkue teki kauden parhaan suorituksen, mutta kahteen onnistuneeseen kisasuoritukseen ei ylletty ja loppukilpailun suoritus jäi pettymykseksi. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että Ampeerit on sekä kansainvälisesti etta kotimaassa kovatasoinen joukkue. Ampeerit on voittanut ennen MM-kisaa keväään jokaisen kilpailun ja jokaisessa kisassa sekä alku- että loppukisan. Ampeerien saldona on kolme maailmancupin osakilpailuvoittoa, jolla joukkue johtaa koko cupia 10 pisteella. Ampeerit voitti toukokuun lopussa myös selkein pistein joukkueen ensimmäisen naisten Suomen mestaruuden.

Lissu ja Liisa kommentoivat kisan jalkeen - Pieleen meni, kokonaisuudessa kisa jäi pettymykseksi ja tavoitetta ei saavutettu. Harmittaa, kun kausi on muuten sujunut hyvin ja mahdollisuudet pronssiin tai alkuperäisen tavoitteen mukaiseen neljänteen sijaan olivat hyvat.

- Ensimmäisenä päivävä saimme mielestamme liian vähän pisteita siihen nähden, että ohjelma oli ehjä kokonaisuus ja parempi kuin aiemmin, jolloin on ylletty samoihin pisteisiin. Tietenkaan pisteitä ei voi verrata eri kisojen kesken, mutta kun linjaa pisteet aiempiin ja muiden pisteisiin, tuntuu, että jäimme pisteissä nyt liian alas. Mita oikein tapahtui Espanjan jälkeen. Tytöt olisivat ansainneet enemmän. He olivat ja tekivat todella hyvin. Lähdimme kuitenkin yrittämään finaaliin toista puhdasta suoritusta, mutta sitä ei tullut ja lopputulos oli sen jälkeen huono.

- Kuten missa vain urheilussa, myos voimistelussa tulee huonoja kisoja vastaan ja pettymyksiä ja ne täytyy vain nollata. Oli harmillista, ettei alkukilpailussa saatu jo joukkueita selkeään skaalaan, vaan 3. sijalle asetettiin kolme kovaa joukkuetta. Valmentajina ihmettelimme paljon, miten eroja ei saatu esille näin tärkeissa kilpailuissa. Arvostelulajissa on aina omat haasteensa, mutta nyt tuntui, että meitä ei mielestamme arvosteltu oikein. Lisaksi tuomariston kokoonpano jai mietityttamään. Aiemmin MM-kisoissa on tuomaroinut vain jo maailman cupeissa tuomaroineet tuomarit, mutta nyt oli tilanne toinen.

- Aiomme kysya kansainvaliseltä liitolta perusteluja heiltä aiemmin kuuluneisiin ohjeistuksiin siita miten tuomaristo kootaan MM-kisoihin. Tuomaritoiminnan saaminen mahdollisimman lapinäkyväksi olisi kaikkien voimistelijoiden etu.

Ampeerit jatkaa tästä eteenpäin tavoitteenaan maailmancupin voitto. - Olemme valmiit paiskimaan töitä sen eteen ja lisäksi teemme kaikkemme, jotta saamme MM-kisoista palautetta tuomareilta. Valmentajina haluamme saada selville, mista johtui, etta alkukauden menestyksen jälkeen joukkueen hyvää suoritusta ei arvosteta riittavasti, vaan tuntui kuin meita olisi painettu pisteissa alas. Loppukilpailupisteille kun loytyy paremmat perustelut, kun tekee virheitä, näkyy se pisteissa! Ja niin sen kuuluukin olla, mutta meillä on oikeus vaatia perusteluja alkukilpailusta ja sen arvioinnista.

 

Tulokset:
Joukkuevoimistelun MM-kilpailut, lopputulokset
 

1. Fotonit, FIN 37,15
2. Madonna, RUS 37,10
3. Bulgarian maajoukkue, BUL 36,60
4. Oscar, RUS 36,25
5. Ampeerit, FIN 36,00
6. Akademik, BUL 34,20
7. Rytmika, EST 33,50
8. Piruett, EST 32,85
9. Alcor, UKR 32,45
10. Rhytmic Expression, CAN 32,00