Vuodet 2004-2001

Kevät 2004

Keväällä Ampeereihin tuli jälleen kaksi uutta tyttöä Nea ja Veera. Ampeereiden musiikki tuli elokuvasta Johnny English. Tytöt kisasivat ensimmäistä kertaa ulkomailla, Virossa. Siellä tytöt kisasivat 11-15 sarjassa ja sijoittuivat pisteissä toisiksi. Mutta eivät saaneet valitettavasti mitään palkintoa/mitaleja, sillä toinen näyttö olisi pitänyt tehdä välineellä. Pisteet olivat yhteensä noin 34.75, mutta Suomessa heidät kuitenkin palkittiin hopeisilla mitaleilla. Seuraavat kisat olivat Aluemestaruuskisat Kotkassa, jossa tytöt sijoittuivat kolmen parhaan joukkoon. Tyttökisat pidettiin Forssassa, jossa tytöt pääsivät finaaliin ja ja olivat lopulta toisia. Joukkueessa kilpailivat: Iida, Veera, Nana, Nea, Mirkku, Oona, Krista, Karkki, Marianne, Karoliina, Sara ja Laura. Valmentajina tomivat Liisa Loikas, Anneli Laine-Näätänen ja Anna Kirjavainen. Balettia opetti Jarmo Rastas (Jammu).

Ampeerit Keravan SM-kisoissa.

Syksy 2003

Joukkuesseen liittyi kaksi uutta tyttöä. Ampeerien musiikkina oli Itämainen Bombay Dreams. Aluemestaruuskisat pidettiin tällä kertaa Vihdissä, jossa Ampeerit saivat ensimmäisen "oikean" mitallinsa välineellä. SM-kisat pidettiin Keravalla. Siellä tytöt olivat kategoriassa kaksi ja pääsivät finaaliin. Lopulta Ampeerit olivat sijalla 6. Yhteispisteet finaalissa olivat 15.45.

Tulisen tangon alkuasento Kotkan aluemestaruuskisoissa.

             Kevät 2003

Keväällä 2003 Ampeerit kilpailivat tango-aiheisella ohjelmalla. Puvut olivat kuitenkin samat kuin edellisessä ohjelmassa. Ampeerit saivat sinä keväänä ensimmäiset oikeat mitalinsa Kotkan aluemestaruuskisoista sijoittumalla kolmen parhaan joukkoon. Vantaan SM-kisoissa Ampeerit sijoittuivat kategoriaan kaksi ja selvittivät tiensä finaaliin. Finaalissa he saivat pisteitä 14.95.

Ensimmäisen pallo-ohjelman alkuasento.

             Syksy 2002

Ampeerit siirtyivät syksyllä 2002 10-12 vuotiaiden sarjaan.  Joukkueen kokoonpanoon tuli pieniä muutoksia. Aluemestaruutta kilpailtiin Mäntsälässä. Ampeerit sijoittuivat kategoriaan neljä. SM-kisat olivat Seinäjoella. Siellä Ampeerit menivät kategoriaan viisi. Joukkueessa voimistelivat: Iida, Laura, Marianne, Nana, Karkki, Mirkku, Oona ja Sara. Valmentaajina olivat Liisa Loikas ja Anneli Laine. Balettia opetti Jarmo Rastas (Jammu).

Ampeerit Hyvinkään aluekisoissa.

              Kevät 2002

Vuonna 2002 keväällä Ampeerit kilpailivat viimeistä kertaa nuppusarjassa. Silloin ohjelman teemana oli vuorenpeikot ja musiikkina Edward Griegin "Vuorenpeikkojen tanssi". Aluemestaruuskisat olivat Hyvinkäällä ja nuppukisat Haukiputaalla. Haukiputaalla Ampeerit pääsivät esiintymään uudestaan. Joukkueessa voimistelivat: Helene, Mirkku, Laura, Sara, Marianne, Iida, Oona ja Karkki. Valmentajina olivat Liisa Loikas ja Anneli Laine. Balettia opetti Jarmo Rastas.

Ampeerit OVO:n alle 10-vuotiaiden joulujuhlassa.

Syksy 2001

Syksyllä DelfiiniAmpeeri-nimi vaihtui Ampeereiksi. Heihin tuli myös uusi tyttö. Tytöt tekivät ensimmäistä kertaa kisaohjelman narulla. Aluemestaruuskisat olivat Kotkassa, kun taas nuppukisat(sm-kisat)olivat Jyväskylässä. Siellä Ampeerit pääsivät finaaliin esittämään naruohjelmansa. Joukkueessa voimistelivat: Helene, Mirkku, Laura, Sara, Iida, Karkki, Marianne ja Oona. Valmentajina olivat Liisa Loikas ja Anneli Laine. Balettia opetti Jarmo Rastas.

DelfiiniAmpeereiden ensimmäinen kisaohjelma.

                 Kevät 2001

Ampeerit aloittivat kilpailemisen vuonna 2001. Silloin heitä oli seitsemän. Ensimmäiset aluemestaruuskisat olivat Mäntsälässä, jolloin heistä kaksi ei kisannut. Nuppukisat olivat Seinäjoella. Joukkueessa voimistelivat: Laura, Iida, Sara, Marianne, Karkki, Oona ja Mirkku. Valmentajina olivat Liisa Loikas ja Anneli Laine. Balettia opetti Anna Airaksinen.