Kuukauden voimistelija 08/2009

Iina / Galaksit'99

Menin ensimmäistä kertaa jumppaan 4-vuotiaana Hannele Kitusen satumusiikkiliikuntaan. Harrasteryhmässä aloitin 8-vuotiaana.

Uranuksiin pääsin vuonna 2007, kun OVO perusti kevään valintatilaisuuden jälkeen uuden harrastekilparyhmän. Halusin joukkueeseen, jotta pääsisin joukkueen kanssa tekemään ohjelmaa ja esiintymään.

Kesällä 2008 valmennusryhmissä jumppaavien vuosina 1998-1998 syntyneiden tyttöjen joukkueet järjestettiin uudestaan ja minut valittiin Galaksit-99 joukkueeseen. Galakseissa kilpailimme asematapahtumissa viime vuoden. Nyt syksyllä siirryimme 10-12-vuotiaiden kilpasarjaan. Odotan, että pääsemme kilpailemaan enemmän.

Galaksit on tosi kiva joukkue, jossa olen saanut monta uutta kaveria. Myös valmentajat ovat kivoja. Me harjoittelemme 4 kertaa viikossa.

Voimistelu on mukavaa, koska harkoissa pääsee oppimaan uusia liikkeitä. Pidän myös ohjelman tekemisestä ja kilpailemisesta. Liike, jota tällä hetkellä tykkään harjoitella on ristari. Välineistä pidän eniten pallosta. Haastavinta jumpassa on oppia tekemään ohjelmassa liikkeet samanaikaisesti joukkuetovereiden kanssa.

Toivon, että joukkueemme kehittyisi ja onnistuisimme voimistelemaan kilpailuissa hyvin.

Vapaa-ajalla leikin kavereiden kanssa ja pidän lukemisesta. Jumpan lisäksi tykkään urheilla, erityisesti pidän golfista ja laskettelusta. Mukavaa on myös viettää aikaa yhdessä perheen kanssa.

Jumppa on tosi kivaa ja kun joskus itse lopetan voimistelun, niin haluaisin jatkaa valmentajana.

Iinan valmentajan, Pia Jukaraisen mielestä Iina on kehittynyt voimistelijana paljon ja innokkuus näkyy hänestä. Harjoituksiin hän tulee aina iloisin mielin ja nauttii yhdessä muiden kanssa kun joukkue onnistuu suoristuksissa.