Uutiset 2008

Taiteellinen vaikutelma on olennainen osa joukkuevoimistelua.

Syyskausi päättyi kulttuuritalolla

Joukkuevoimistelun kilpauran tänä syksynä aloittanut Indiumit esiintyi viimeisen kerran ennen joulutaukoa Espoon kulttuuritalolla sunnuntaina 7.12.2008. OVOn joulunäytöstä seuraamaan kokoontuneella yleisölle Indiumit esitti saman kilpaohjelman, jonka joukkue esitti syksyn mittaan kahdessa Suomen voimisteluliiton asematapahtumassa.

- Tähän juhlanäytökseen on hyvä päättää syyskausi. Tytöt saivat kokemusta aivan uudenlaisesta esiintymisympäristöstä. Vain lava oli valaistu ja katsomo pimeä. Kisoissa näkee yleisön lavalta, toteaa päävalmentaja Mia Paatsalo tyytyväisenä.

- Kauden paras esitys, vaikka lämmittelyt ennen näytöstä eivät ihan sitä ennakoineetkaan. Lavalla tytöistä huomasi sen, että esiintymiskokemusta alkaa hiljalleen karttua, sanoo valmentaja Tiina Pohjamies.

Valmentaja Krista Nummilan mukaan joukkueesta näkyi rentous ja liiallinen jännitys oli poissa.

- Tytöt selvästi nauttivat esiintymisestä, mikä näkyi iloisina liikkeinä ja hymyilevinä kasvoina, kiteyttää Nummila.

Indiumit harjoittelevat vielä muutaman kerran ennen ansaittua joulutaukoa ja aloittavat kevätkauden heti vuodenvaihteen jälkeen.


Tasapainoinen esitys kisahallissa

Indiumit jatkoi erinomaista kilpauran avaustaan Suomen Voimisteluliiton asematapahtumassa Töölön kisahallissa Helsingissä sunnuntaina 30.11.

Joukkueen valmentajat Krista Nummila ja Tiina Pohjamies olivat hyvin tyytyväisiä kehitysaskeliin, joita joukkue on ottanut edellisen asematapahtuman jälkeen. Viimeksi ja ensimmäistä kertaa urallaan Indiumit kilpailivat Vihdin asematapahtumassa kolme viikkoa sitten.

- Esitys oli erittäin tasapainoinen. Tytöt esiintyivät joukkueena hyvin, ja esityksen kaikki osat onnistuivat mainiosti, sanoo Krista Nummila.

- Kuviot toimivat lavalla hienosti. Kaikki oli täysillä mukana koko ajan ja tytöt loistivat esityksessään, toteaa Tiina Pohjamies.

Tyytyväiset valmentajat kiittelivät joukkuetta positiivisesta ja innostuneesta asenteesta, joka on syksyn mittaan vain vahvistunut.

Töölön kisahallin asematapahtuma oli viimeinen varsinainen kilpailu tänä syksynä. Ennen joulutaukoa Indiumit astuvat vielä lavalla itsenäisyyspäivän viikonloppuna Olarin voimistelijoiden joulujuhlassa Espoon kulttuuritalolla.


Indiumit aloitti kilpauran Vihdissä

Indiumit loisti upealle esiintymisellään Suomen Voimisteluliiton asematapahtumassa Vihdissä lauantaina 8.11.2008. Tapahtuma oli OVOn nuorimman kilparyhmän ensimmäinen varsinainen kilpailu.

- Kilpailusuoritus meni paremmin kuin kertaakaan aikaisemmin harjoituksissa. Lisäksi tytöt saivat ensimmäistä kertaa sellaista esiintymisvarmuutta, jota voi saada vain kilpailuissa, toteaa päävalmentaja Mia Paatsalo hyvin tyytyväisenä.

Lisäksi Paatsalon mukaan kisajännitys sai tytöt keskittymään omaan suoritukseensa, mikä näkyi rauhallisuutena ja päämäärätietoisena ohjelman läpivientinä.

Indiumien suoritus oli kauneuden maksimointia, jossa yhdistyivät eheä kokonaisuus, tyylikkäät liikkeet ja näyttävä ulkoasu. Tytöt selvästi nauttivat esiintymisestä, kuten myös yleisö, joka palkitsi ryhmän raikuvilla aplodeilla.

Asematapahtumaan osallistui yhteensä 32 joukkuetta pääkaupunkiseudulta eri ikäryhmistä. Kaikkiaan tuomareiden eteen lavalle asteli muutama sata nuorta kilpavoimistelijaa.

Seuraavan kerran Indiumit kisaavat 30.11. Helsingissä Töölön kisahallissa. Tuolloin on vuorossa syksyn seuraava Suomen Voimisteliiton asematapahtuma.