Skip to content

Joukkuevoimistelun maailmancup-kausi käynnistyy Vantaalla – OVO Team tavoittelee kärkisijoja fyysisellä ja näyttävällä ohjelmalla

9.3.2020 12.29

Joukkuevoimistelun maailmancup-kausi käynnistyy Vantaalla – OVO Team tavoittelee kärkisijoja fyysisellä ja näyttävällä ohjelmalla

OVO Teamin lisäksi nuorten Challenge Cupissa kilpailee OVO Junior Team sekä kansainvälisessä Yvette Trophyssä Team Esport sekä Team Protonit.

Päivitetty 10.3. klo 14:50 osallistujien määrä ja maat sekä Kazakstanin osakilpailun peruutus

Joukkuevoimistelun maailmancup-kausi käynnistyy
14.-15.3. pidettävällä Suomen osakilpailulla. Suomalaisjoukkueista kilpailun kärkikamppailussa ovat mukana OVO Team ja Minetit (Tampereen Sisu). OVO Teamin tavoitteena on, että tämän kauden ohjelma on vaikeusosilta, fysiikalta ja nostojen osalta kilpailun kovin. Kilpailussa on mukana kaikki
maailman kärkijoukkueet ja kilpailuun osallistuu 22 joukkuetta 10 eri maasta. Kilpailusta koronavirustilanteen vuoksi ovat jääneet pois Italia, Bulgaria ja Japani. 

Tänä
vuonna OVO Teamin ohjelma on herättänyt jo ennen ensimmäistä kansainvälistä
kilpailua paljon kiinnostusta ulkomailla mm. sosiaalisen median kautta. Ohjelma
on haluttu rakentaa niin, että yleisö kiinnostuu siitä ja katsojat jaksavat
mielenkiinnolla katsoa sen loppuun asti. Ohjelmassa tuodaan esiin joukkueen
vahvat fyysiset ominaisuudet ja joukkue tekeekin rohkeasti uusia vaikeusosia ja
haastavia nostoja.

OVO Team, kuva: Sami Ilvonen

”Minun tavoitteenani on joka
kausi nostaa rimaa ylemmäs. Mielestäni laji menee eteenpäin, kun tehdään
asioita eri tavalla ja haastavammin kuin aiemmin sekä silloin kun tuodaan ohjelmiin
jotain uutta”, kertoo Olarin Voimistelijoiden päävalmentaja ja koreografi Anneli
Laine-Näätänen
.

”Lähdemme todella hyvillä ja
varmoin fiiliksin ensimmäiseen maailmancupin kilpailuun. Odotamme, että pääsemme
näyttämään uuden ohjelman kansainväliselle yleisölle ja tuomareille. Tavoitteena
on tehdä hyviä ja täsmällisiä harkkatasoisia suorituksia”, jatkaa OVO Teamin
kapteeni Aurora Kapanen.

Nuorten sarjassa OVO Junior Team lähtee myös hyvillä tunnelmilla kauden ensimmäiseen Challenge Cupiin. Joukkue on menestynyt hyvin viime kauden kilpailuissa, joten kärkisijoitukset ovat nytkin joukkueen tavoitteena. Junior Teamilla on niin ikään uusi ja vauhdikas ohjelma, jonka ensiesitys motivoi joukkuetta kotisalilla.  

“Olemme treenanneet kotihallilla kovaa, jotta pystymme näyttämään kisoissa oman parhaamme”, joukkueen kapteeni Viivi Inkinen toteaa päättäväisenä.

OVO Junior Team, kuva: Sami Ilvonen

Maailmancupin ja Challenge cupin osakilpailuja piti olla vuoden aikana yhteensä neljä, mutta tuoreen tiedon mukaan Kazakstanin osakilpailu on peruttu huhtikuulta. Toukokuussa Moskovassa kisataan kevään toinen maailmancup, jolloin käydään myös lajin EM-kilpailut. Joukkuevoimistelukausi huipentuu syksyllä, kun maailmancupin finaali kilpaillaan lokakuussa Malesian Kuala Lumpurissa ja MM-kilpailut huipentavat kauden marraskuussa Bulgarian Sofiassa.


Team Esport ja Team Protonit kilpailevat Yvette Trophyssa

OVOn joukkueita nähdään myös kansainvälisessä Yvette Trophyssa. Team Esport kilpailee naisten sarjassa ja Team Protonit 10-12-vuotiaiden sarjassa.

Team Esport lähtee kilpailuun luottavaisin mielin, sillä ohjelma on mennyt paljon eteenpäin viimeisimmästä kotimaan kisasta. “Tavoitteenamme on tehdä kisassa vahva harkkatasoinen suoritus upealla fiiliksellä”, kertoo Team Esportin kapteeni Roosa Kopra joukkueen odotuksista.

Taem Protonit lähtee kauden ensimmäiseen kilpailuunsa innokkaasti näyttämään uutta ohjelmaa. On hienoa päästä kilpailemaan Suomessa näin isossa kansainvälisessä kilpailussa. “Vaikka ohjelmaa ei olekaan vielä pitkään ehditty harjoittelemaan, on ahkera joukkue tehnyt hyvin töitä. Lähdemme näyttämään iloisen ja tarkan suorituksen”, kommentoi ennakkoon joukkueen vastuuvalmentaja Lotta Lehtonen.

Kilpailun aikataulu
Lisätiedot ja tulosseuranta (WC/CC)
Lisätiedot ja tulosseuranta (Yvette Trophy)


Palaa otsikoihin

9.3.2020