Skip to content

Tapahtumat

Joukkuevoimistelu 2014-2015 “Satelliitit” 

Maanantai klo 17-18:30 Päivänkehrän koulu
Torstai klo 17-18:30 Kuitinmäen peruskoulu

ikä: 2014-2015 -syntyneet 

Kenelle?
Joukkuevoimistelun harrasteryhmä sopii erityisesti niille, jotka ovat jo tutustuneet voimisteluun ja oppineet voimistelun perustaitoja. Ryhmässä harjoitellaan kahdesti viikossa, joten ryhmä on sopiva seuraava askel, jos voimistelija kaipaa lisää haastetta esimerkiksi Voimistelukoulu -tunteihin verrattuna. Ryhmä on kuitenkin avoin kaikille, joten aiempaa kokemusta voimistelusta ei vaadita.

Toiminnan tarkoitus
Joukkuevoimistelun harrasteryhmä sijoittuu harraste- ja valmennusryhmien väliin. Ryhmä esiintyy seuran näytöksen lisäksi Suomen Voimisteluliiton Stara -tapahtumassa (ajankohdat löytyvät ryhmän kausisuunnitelmasta). Esiintymisiin osallistuminen on vapaaehtoista. Stara -tapahtumaan osallistumista varten tulee voimistelijalle hankkia Voimisteluliiton lisenssi, jonka hinta on enintään 20€. Sama lisenssi on voimassa syys- ja kevätkauden. Lisenssi hankitaan kauden alussa, johon toimitamme erilliset ohjeet sähköpostitse.

Tuntisisältö
Tunneilla harjoitellaan ikätasolle ominaisella tavalla perusliikuntataitoja, voimistelun perusteita sekä joukkuevoimistelun lajitaitoja ja -tekniikkaa. Voimisteluvälineitä (naru, pallo, vanne, keilat ja nauha) käytetään tunneilla kauden aikana. Syyskaudella 2025 ryhmä harjoittelee joukkuevoimistelun vapaaohjelmaa.

Kausimaksu: 330€ (laskutetaan kahdessa erässä)
Kausimaksu sisältää harjoitukset 2 krt/vko ja Stara-tapahtuman osallistumismaksun. 

Muut kustannukset
– Voimisteluliiton Staralisenssi enintään 20€

Kausimaksu laskutetaan kahdessa erässä. Ensimmäinen erä maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä ja toinen erä laskutetaan lokakuussa.

Halutessasi voit sopia laskun maksusuunnitelmasta laskutus@ovo.fi

16.5.2025