Skip to content

Tapahtumat

Vauvajumppa 2024-2025 

Tiistai klo 10:15-11 Matinkylän uimahallin liikuntasali 

Ikä: noin 6-12 kk
Tuntien pituus: 45 min

Vauvajumppa on vauvan ja aikuisen yhteinen jumppahetki. Tunnilla liikutaan yhdessä lapsen kanssa siten, että aikuinen ja vauva saavat molemmat omalle taitotasolle sopivaa liikuntaa/tekemistä. Aikuinen voi olla äiti, isä, ukki, mummi tai vaikka kummi. Tunneilla lapsen kanssa voi käydä välillä eri aikuinen kuin ryhmään ilmoittautunut.

Vauvajumpassa opitaan paljon leikin kautta ja tuntisisältö suunnitellaan monipuolisesti sekä lapsi että aikuinen huomioon ottaen. Vauvajumpassa lapsi saa oppia ja kokeilla liikkumisen perustaitoja omassa tahdissa. Vauvajumppa -ryhmä on myös mainio paikka lapselle opetella leikkitaitoja muiden vauvojen kanssa sekä ryhmässä olemista.

Mukaan tunnille: aikuiselle ja lapselle sisäliikuntaan sopivat varusteet.

Ohjeita ilmoittautumiseen
Ilmoita osallistuva lapsi ryhmään ja lisää osallistuva aikuinen lapsen tietoihin huoltajaksi. Ensimmäisenä mainittu huoltaja lisätään ryhmän jäseneksi.

Mikäli tunnille osallistuu pääasiassa lapsen kanssa joku muu kuin ensisijainen huoltaja, ilmoitathan tästä erikseen osoitteeseen laskutus@ovo.fi

Mikäli useampi lapsi osallistuu tunnille saman aikuisen kanssa, ilmoitathan asiasta osoitteeseen laskutus@ovo.fi, niin korjaamme toisen lapsen laskulta pois aikuisen osuuden.

17.5.2025