
nuorten ottelussa hopeaa ja pronssia, kaikki välineiden kullat ovolaisille

Rytmisen voimistelun nuorten Suomen mestaruuksista mittelöitiin Vantaalla 22.-23.11.2025. Neliottelussa nähtiin kaksitoista voimistelijaa ympäri Suomea, joista kolme edustivat Olarin Voimistelijoita. Suomen mestariksi vuosimallia 2025 voimisteli Imatran Voimistelijoiden Eva Rodokhlebova.
Neliottelun hopeaa nappasi OVOn Alva Stenbäck, joka paransi sijoitustaan viimevuotisesta SM-pronssista. Epäonnisen vannesuorituksen jälkeen hän keräsi kilpailun parhaat pisteet 26,150 keilaohjelmallaan. Välinefinaaleissa Alva voimisteli Suomen mestariksi pallolla ja nauhalla sekä SM-hopeaa vanteella ja keiloilla.
Tämä kilpailu oli Alvan viimeinen nuorten sarjassa, sillä vuoden lopussa häämöttää ensimmäinen kilpailu kovatasoisessa aikuisten sarjassa.
“Alva kilpailee joulukuussa aikuisten sarjassa. Se on todella jännittävää mutta myös erittäin mielenkiintoista. Hänellä on valtava potentiaali, sillä hän pystyy suorittamaan arvokkaita ja vaativia elementtejä” kertoo Alvan vastuuvalmentaja Irina Yushina.
Nuorten SM-kisojen ensikertalainen Olivia Fedoroff teki tasaisen vakuuttavan debyytin ja ylsi neliottelussa SM-pronssille. Finaalissa hän sai vielä uuden vaihteen päälle ja nappasi sarjan uutena tulokkaana kaksi Suomen mestaruutta – vanteella ja keiloilla
“Ensimmäiset SM-kisat olivat kyllä mahtava ja samalla jännittävä kokemus! Oli tosi hyvä kannustus, jäi tosi hyvä fiilis ja paljon muistoja päivästä. Ensimmäisenä kisapäivänä ei mennyt kaksi ensimmäistä ohjelmaa ihan nappiin, mutta seuraavat kaksi ja finaali päivä meni tosi hyvin! Suoritusten aikana keskityin eniten siihen, että olen rauhassa ja uskon itseeni. Odotan innolla uusia kisakokemuksia”, kertoo Olivia.
Toinen noviisi Carolina Närjä sijoittui tiukassa kisassa hienosti neliottelun neljänneksi. Välinefinaaleissa hän oli tiiviisti kärjessä kiinni ja sijoittui kolmella välineellä niin ikään neljänneksi.
“Ensimmäinen SM-kisa oli upea kokemus! Hallissa oli hieno tunnelma ja oli ihana päästä näyttämään uusi keilaohjelma. Kaikki ei vielä onnistunut, mutta odotan jo innolla tulevaa kautta ja aion jatkaa ahkeraa harjoittelua kohti seuraavia kisoja. Kiitos paljon minun valmennustiimilleni!”, iloitsee Carolina kisan jälkeen.
Valmentaja ylpeä suojateistaan
Ovolaiskolmikon vastuuvalmentaja Irina iloitsee voimistelijoidensa onnistunutta finaalipäivää.
“Ensimmäinen kilpailupäivä ei sujunut meiltä kovin onnistuneesti: Alvalla ja Olivialla tuli joitakin epäonnistumisia ohjelmissaan. Toisena kilpailupäivänä tytöt kuitenkin selättivät jännityksen, tekivät erinomaista työtä ja voittivat kaikki finaalit. Olen valmentajana todella tyytyväinen ja ylpeä heistä – he pystyivät ensimmäisen päivän jälkeen näyttämään mielestäni erittäin hienot suoritukset”, hän kertoo.
Voimistelijoiden ohjelmia on vaikeutettu hiljattain merkittävästi, niihin on lisätty esimerkiksi erittäin vaativia ja arvokkaita piruetteja. Osassa ohjelmista nämä vaikeusosat onnistuivat, osassa taas ei – mutta työ jatkuu kohti varmempia suorituksia. Ohjelmien ilmaisullisuuden ja taiteellisuuden eteen on myös tehty salilla töitä, ja siinä Irina kokee, että on tapahtunut kehitystä. Tämä näkyi myös voimistelijoiden saamissa pisteissä.
“Olivialle ja Carolinalle tämä oli ensimmäinen nuorten SM-kilpailu. Heille se oli hyvin jännittävä kokemus, ja ensimmäisenä päivänä jännitys hieman häiritsi suorituksia eivätkä he pystyneet näyttämään kaikkea osaamistaan. Toisena päivänä, finaaleissa, tytöt kuitenkin selvisivät jännityksestä ja tekivät hyvät suoritukset”, Irina kuvailee.
Seuraavaksi voimistelijoilla ja heidän valmennustiimillä on kiikarissa ohjelmien vaikeustason nostaminen vielä korkeammalle sekä suoritusvarmuuden kehittäminen.
“Haluan myös kiittää koko valmennustiimiä, joka on ollut mukana Alvan, Olivian ja Carolinan valmistautumisessa, sekä heidän ensimmäisiä valmentajiaan, jotka ovat opettaneet heille paljon ja herättäneet rakkauden voimisteluun”, kiittää Irina.
Alvan voimistelu-ura on alkanut joukkuevoimistelun puolelta sekä Annelin rytmisissä, jossa hänen kasvattivalmentajansa on ollut Anneli Laine-Näätänen. Olivia ja Carolina ovat voimistelleet alle kouluikäisistä viime vuoteen asti Alfoissa, kasvattivalmentaja Svetlana Evchinan ja apuvalmentaja Ekaterina Volkovan opeissa.
Neliottelun tulokset:
1. Eva Rodokhlebova (ImVo) – 94,800
2. Alva Stenbäck (OVO) – 93,600
3. Olivia Fedoroff (OVO) – 89,350
4. Carolina Närjä (OVO) – 88,050
Välinefinaalien tulokset:
Vanne
1. Olivia Fedoroff (OVO) – 24,450
2. Alva Stenbäck (OVO) – 24,350
3. Eva Rodokhlebova (ImVo) – 23,400
4. Carolina Närjä (OVO) – 23,150
Pallo
1. Alva Stenbäck (OVO) – 24,650
2. Olivia Fedoroff (OVO) – 23,500
3. Vilma Nurmilaakso (HämVs) – 20,750
—
6. Carolina Närjä (OVO) – 20,050
Keilat
1. Olivia Fedoroff (OVO) – 24,350
2. Alva Stenbäck (OVO) – 24,250
3. Eva Rodokhlebova (ImVo) – 22,750
4. Carolina Närjä (OVO) – 22,350
Nauha
1. Alva Stenbäck (OVO) – 24,800
2. Eva Rodokhlebova (ImVo) – 23,700
3. Olivia Fedoroff (OVO) – 23,050
4. Carolina Närjä (OVO) – 20,850
Karina ja Sofia vaikeuksien kautta nousuun – tuloksena duojen SM-hopeaa

Aikuisten A-sarjassa duona kilpailleet Karina Kuteinikova ja Sofia Levankova olivat ensimmäisen näytön jälkeen 4. sijalla ohjelman lopussa sattuneen välinepudotuksen johdosta. Toiseen näyttöön he tulivat sisuuntuneina ja keräsivät sarjansa korkeimmat pisteet 22,200 sekä kipusivat SM-hopealle.
“SM-kisat eivät alkaneet Karinalla ja Sofialla kovin onnistuneesti. Ensimmäisessä suorituksessa tytöt tekivät viimeisellä sekunnilla karkean virheen, joka pudotti heidät neljännelle sijoille. Duo/trio -sarjassa lopputulos muodostuu kahden suorituksen yhteispisteistä”, kertoo kaksikkoa valmentava Svetlana Evchina.
Ensimmäisen suorituksen jälkeen Karina ja Sofia kertovat olleensa todella pettyneitä. He eivät normaalisti koskaan katso pisteitä kilpailun aikana, mutta valmentaja näki, että he olivat todella surullisia ja päätti poikkeuksellisesti näyttää heille heidän saamansa pisteet – ne olivat nimittäin odotettua paremmat ja sytyttivät toivon kipinän.
“Toinen suoritus tehtiin paljon paremmin ja saatiin sarjan korkeimmat pisteet. Kisan jälkeen olimme tosi iloisia siitä, että toisessa suorituksessa näytimme parhaamme ja pääsimme hopeasijalle. Saatiin hyvin nostettua meidän taiteellisia pisteitä viime kisoista, mutta niitä voisi vielä nostaa ja liikkeiden suorituspuhtautta parantaa”, pohtivat Karina ja Sofia.
“Minulle tärkeintä oli saada tytöt oikeaan mielentilaan jatkamaan kilpailua. Olen iloinen, että Karina ja Sofia selviytyivät siitä ja uskoivat itseensä. Näyttämällä päivän parhaan tuloksen toisessa näytössä he pystyivät parantamaan pisteitään kahdella pisteellä ja nousemaan kilpailun toiselle sijalle”, valmentaja Svetlana iloitsee.
Svetlana uskoo, että näillä voimistelijoilla on kaikki huiput vielä edessä päin. Vasta puolitoista kuukautta yhdessä esiintyneelle duolle SM-hopea oli erittäin upea saavutus. Seuraavaksi Karina ja Sofia jatkavat kilpailemista yksilöinä, mutta duona heidät nähdään taas Pohjoismaiden mestaruuskilpailuiden karsinnassa helmikuussa 2026.
Duo/trio, aikuiset A tulokset:
1. Ilona Huikko & Viivi Savolainen (ImVo) – 42,800
2. Karina Kuteinikova & Sofia Levankova (OVO) – 42,450
3. Amanda Miskala & Siiri Salminen (JyVo ’79) – 41,850